5 koivuvanerille laserleikattua lakitekstiä, 120x240cm, kuvattu Kotkaan tulevan akkutehtaan alueella ja sen vaikutusympäristössä
Kasvun laki käsittelee kotikaupunkiini Kotkaan suunnitellun akkutehtaan ympäristöasioita ja lakia; ympäristönsuojelulain ja jätelain säännöksiä, jotka ovat merkityksellisiä hankkeen tarvitseman ympäristöluvan ratkaisemisessa. Kyltit on kuvattu tulevan akkutehtaan alueella, sen lähiympäristössä tai vaikutusalueella. Tuomalla laeista siteeratut sovellettavat säännökset nähtäville kylteissä pyrin tekemään näkyväksi niitä koskevan ympäristön kaikkine elävine ja elottomine elementteineen. Tavoitteena on, että tällöin tehdashankkeen lukuisat vaikutukset säännöksissä sovellettavilta osin nousevat esiin vahvemmin paikkasidonnaisina, jotta niiden merkitystä voidaan arvioida laeissa tarkoitettujen tavoitteiden ja rajoitteiden perusteella. Teoksen tarkoitus on hienovaraisesti siirtää katsetta tapahtumiin ja seurauksiin, jotka usein jäävät suurien mittakaavojen hankkeissa sivurooliin.
Yksi laki mahdollistaa Suomen talouskasvua, kun toinen pyrkii rajoittamaan siihen liittyvää luonnon tuhoamista. Säädösten tavoitteissa voi olla vastakkaisuutta tai ristiriitaisuutta. Tällöin ratkaistavissa yksittäistapauksissa nousee kysymyksiä, millä perusteilla eturistiriidat arvotetaan ja ratkaistaan? Mikä on se tekijä tai riittävä haitta, jolle taloudellinen arvo häviää?
Kiitokset kylttien kantajille: Jonna Ollikainen, Kristiina Viiala, Pertti Nieminen, Sanna Nieminen, Sini Vos
LAW OF GROWTH
5 laser-cutout law sections on birch plywood 120x240cm, photographed on the future battery and cell factory and their area of influence in Kotka, Finland
Law of Growth addresses environmental issues and legislation related to the battery factory planned for my hometown of Kotka; specifically, provisions of the Environmental Protection Act and the Waste Act that are relevant to the decision-making process for the environmental permit required for the project. The signs are displayed in the area of the future battery factory, its immediate surroundings, or its impact zone. By making the applicable provisions cited from the laws visible on the signs, I aim to highlight the environment in which they apply, with all its living and non-living elements. The goal is for the numerous impacts of the factory project, as applicable under the regulations, to emerge more strongly as site-specific issues, so that their significance can be assessed based on the objectives and restrictions outlined in the laws. The aim of the work is to subtly shift the focus to ecological events and consequences that often are sidelined in large-scale projects.
One law enables Finland’s economic growth, while another seeks to limit the related destruction of nature. There may be contradictions or conflicts in the objectives of legislation. In such cases, questions arise in individual cases to be resolved: on what grounds are conflicts of interest evaluated and resolved? What is the factor or sufficient harm that causes economic value to be lost?
Thank you to the sign holders: Jonna Ollikainen, Kristiina Viiala, Pertti Nieminen, Sanna Nieminen, Sini Vos
YMPÄRISTÖNSUOJELULAKI
1 § Lain tarkoitus
1) ehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa, ehkäistä ja vähentää päästöjä sekä poistaa pilaantumisesta aiheutuvia haittoja ja torjua ympäristövahinkoja;
2) turvata terveellinen ja viihtyisä sekä luonnontaloudellisesti kestävä ja monimuotoinen ympäristö, tukea kestävää kehitystä sekä torjua ilmastonmuutosta;
3) edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä vähentää jätteiden määrää ja haitallisuutta ja ehkäistä jätteistä aiheutuvia haitallisia vaikutuksia;
4) tehostaa ympäristöä pilaavan toiminnan vaikutusten arviointia ja huomioon ottamista kokonaisuutena; sekä
5) parantaa kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöä koskevaan päätöksentekoon.
YMPÄRISTÖNSUOJELULAKI
16 § Maaperän pilaamiskielto
Maahan ei saa jättää tai päästää jätettä tai muuta ainetta taikka eliöitä tai pieneliöitä siten, että seurauksena on sellainen maaperän laadun huononeminen, josta voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, viihtyisyyden melkoista vähentymistä tai muu niihin verrattava yleisen tai yksityisen edun loukkaus (maaperän pilaamiskielto).
YMPÄRISTÖNSUOJELULAKI
11 § Sijoituspaikan valinta
Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava siten, että toiminnasta ei aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja pilaantuminen voidaan ehkäistä.
Toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta arvioitaessa on otettava huomioon toiminnan:
1) luonne, kesto, ajankohta ja vaikutusten merkittävyys sekä pilaantumisen todennäköisyys ja onnettomuusriski;
2) vaikutusalueen herkkyys ympäristön pilaantumiselle;
3) merkitys elinympäristön terveellisyyden, ja viihtyisyyden kannalta;
4) sijoituspaikan ja vaikutusalueen nykyinen ja oikeusvaikutteisen kaavan osoittama käyttötarkoitus;
5) muut mahdolliset sijoituspaikat alueella.
JÄTELAKI
2 luku Yleiset velvollisuudet ja periaatteet
8 § Yleinen velvollisuus noudattaa etusijajärjestystä
Kaikessa toiminnassa on mahdollisuuksien mukaan noudatettava seuraavaa etusijajärjestystä: Ensisijaisesti on vähennettävä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta. Jos jätettä kuitenkin syntyy, jätteen haltijan on ensisijaisesti valmisteltava jäte uudelleenkäyttöä varten tai toissijaisesti kierrätettävä se. Jos kierrätys ei ole mahdollista, jätteen haltijan on hyödynnettävä jäte muulla tavoin, mukaan lukien hyödyntäminen energiana. Jos hyödyntäminen ei ole mahdollista, jäte on loppukäsiteltävä.
YMPÄRISTÖNSUOJELULAKI
2 0 § Yleiset periaatteet ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavassa toiminnassa
Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavassa toiminnassa on periaatteena, että:
1) menetellään toiminnan laadun edellyttämällä huolellisuudella ja varovaisuudella ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi sekä otetaan huomioon toiminnan aiheuttaman pilaantumisen vaaran todennäköisyys, onnettomuusriski sekä mahdollisuudet onnettomuuksien estämiseen ja niiden vaikutusten rajoittamiseen (varovaisuus- ja huolellisuusperiaate);
2) noudatetaan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi tarkoituksenmukaisia ja kustannustehokkaita eri toimien yhdistelmiä (ympäristön kannalta parhaan käytännön periaate).